Statement

Olen pääasiassa maalari, mutta yhdistelen maalauksiini painotekniikkaa ja välillä myös kolmiulotteisia elementtejä. Olen innostunut kokeilemaan uusia materiaaleja. Olen maalannut mm. alumiinilevylle, keraamisille laatoille, peilipaloille, peilioville, ikkunalasille ym. Palaan kuitenkin aika ajoin maalaamaan kankaalle. Käytän mielelläni kierrätysmateriaaleja. Esim. keraamiset laatat sain keittiöremontin jäljiltä haltuuni. Maalaan yleensä akryylimaaleilla, mutta silloin tällöin myös öljyväreillä.

Teoksissani esiintyy yleensä ihminen. Käytän teosteni malleina läheisiä ihmisiä, sekä itseäni. Joskus vaikeat asiat on parempi esittää oman itsensä kautta, kuin jonkun toisen.  Harvoin mallini kuitenkaan esittävät teoksissa itseään vaan jotain roolihahmoa. Minulle on kuitenkin tärkeää, että malli on minulle ”oikea ihminen”, eikä lehdestä löydetty kuva. Olen käyttänyt maalausten lähtökohtina myös paljon perhealbumistani löytyviä lapsuusajan kuvia.

Teokseni käsittelevät usein naisen elämää. Välillä vaikeita asioita, kuten masennusta, pelkoja, unohtamista, unohtumista ym., välillä iloisempia asioita, itsensä löytämistä, sekä pohdintaa naisen asemasta nykypäivänä.


I am primarily a painter, but I also combine printing techniques and three dimensional elements in my paintings. I’m interested in working with new materials. I have for example painted on aluminum plate, ceramic tiles, mirror tiles, panel doors, glass windows and so on. From time to time I go back to painting on canvas. I like to use recycled materials. For example, I received ceramic tiles due to a kitchen renovation. I mostly use acrylics, but occasionally I also use oil color.

In my paintings there are mostly human characters. The models I use are people close to me or myself. Sometimes hard things are easier to present with self-portraits than using other people as models. My models don’t usually represent their own personalities in my paintings. They are portrayed as characters. However, I find it important that my models are “real people” and not just some pictures I have found on the magazines. I have also gained a lot of inspiration using my own childhood photos that I have found from my family photo albums.

In my paintings I often explore the life of young women. Sometimes there are difficult things, such as depression, fear, forgetting and being forgotten. Sometimes there are happier things, finding oneself and thoughts about women’s position in contemporary society.